Anniina ennätykseen satasella

Jämsän pikajuoksukarnevaaleilla viikonlopulla Anniina Piipponen juoksi suoranmitan eli 100 m aikaa 12,22 N17 sarjassa +1,3 myötäsessä, näin kirjoitetaan tilastoihin oma uusi ennätys. Aikaisempi ennätys oli viime vuodelta 12,33. Anniina osallistui myös N 200 m:lle ollen omassa erässään 3. ja kokonaistuloksissa 7. /30 juoksijan joukossa. Aika oli 25,28, mutta myötätuulta oli hieman liikaan (+2,5), joten tilastokelpoinen ennätys on edelleen 25,45, joka on tänä vuonna juostu.

Mieltä ilahdutti, että starttiviivalla oli pitkästä aikaa Ida Ravaska. N 400 m kulki aikaan 57,05, jolla sijoituttiin toiseksi.

Hienoa nuoret naisemme!