19-22-vuotiaiden yleisurheilun SM-kisat järjestetään Kemissä 21.-23.8.2020. Järjestävä seura on Veitsiluodon Kisaveikot.
Kilpailupaikka ja saapuminen
Kilpailut käydään Sauvosaaren urheilukentällä, Sauvosaaren urheilupuistossa, os. Urheilukatu 9, Kemi.
Huomaa, että kilpailukanslia sijaitsee Kemin uimahallissa osoitteessa Meripuistokatu 28, Kemi. Kartta
Huomioithan, että Valtatie 4:n remontti Oulun ja Kemin välillä hidastaa matkan tekoa etelästä autolla saavuttaessa. Osuudella on alennettuja nopeusrajoituksia ja muita poikkeusjärjestelyjä.
A-katsomosta (katettu) on varattu osa medialle sekä urheilija/valmentaja-katsomoksi. Osa A-katsomosta sekä B-katsomo (kattamaton) on yleisökäytössä.
Pysäköintialueet:
Kemin uimahallin pysäköintialue. Kartta
Kemin Lumilinnan pysäköintialue. Kartta
Sisäsataman ja Sauvosaaren urheilupuiston ympäristössä on pysäköintimahdollisuuksia. Pysäköinti on Kemissä pääosin maksutonta. Huomioi kuitenkin pysäköinnin mahdolliset aikarajoitukset.
Kemiin pääsee myös junalla. Lähin avoinna oleva lentoasema on Oulussa n. 120 km päässä.
Korona-ajan ohjeet
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin epidemiatilanne on pysynyt maltillisena viimeiset viikot, joten alueelle voi matkustaa turvallisin mielin. Ajantasainen alueellinen koronatilanne löytyy THL:n sivuilta.
Huomioimme kuitenkin koronatilanteen järjestelyissä. Tutustu kisa-alueen poikkeusjärjestelyihin ja ohjeisiin.
Kilpailun aikataulu
Kilpailut alkavat perjantaina klo 13.00, lauantaina klo 10.20 ja sunnuntaina klo 10.00. Lisätietoa aikataulusta, kilpailuista ja tapahtumasta löytyy SM-kilpailujen kotisivuilta. Kilpailun lopullinen aikataulu julkaistaan 18.8.2020.
Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
19-22 -vuotiaiden SM-kisoissa noudatetaan Suomen Urheiluliiton Mestaruuskilpailusääntöjä.
Urheilijalla on ilmoittautumis- ja osallistumisoikeus enintään kolmeen lajiin.
Varsinainen ilmoittautuminen tapahtuu kilpailukalenteri.fi -palvelun kautta. Ilmoittautuminen päättyy 13.08. klo 23:59.
Osanottomaksu 18 € / laji. Jälki-ilmoittautuminen viimeistään 24 tuntia ilmoittautumisajan päätyttyä. Jälki-ilmoittautumismaksu 108 € / laji.
Kilpailukanslia
Kilpailukanslia sijaitsee Kemin uimahallin sisääntuloaulassa, Meripuistokatu 28 Kemi. Kartta
Kilpailukansliassa jaetaan kaikki kilpailijoille kuuluva materiaali ja vastaanotetaan kirjalliset osanoton varmistukset.
Aukioloajat:
to 20.8. klo 18.00 – 21.00
pe 21.8. klo 9.00 – 21.00
la 22.8. klo 8.00 – 19.00
su 23.8. klo 8.00 – 17.00
Osanoton varmistus
Osanoton varmistus on suoritettava viimeistään 90 minuuttia ennen lajin alkua. Varmistuksen voi tehdä aikaisintaan lajia edeltävänä päivänä. Osanoton varmistus on pakollinen.
Kilpailussa on käytössä verkkovarmistus. Mikäli verkkovarmistuksessa on ongelmia, varmistus tehdään kirjallisesti kilpailukansliassa viimeistään 90 minuuttia ennen lajin alkua.
OHJEET VERKKOVARMISTUKSEN TEKEMISEEN
Verkkovarmistus tehdään osoitteessa www.tuloslista.com/varmistus/
- Voit varmistaa yhden tai useamman urheilijan samalla kertaa. Varmistuksen voi tehdä urheilija itse tai seuran yhteyshenkilö.
- Tarvitset varmistukseen seurakoodin. Seurakoodi on urheilijan kirjekuoressa sekä saatavilla kilpailukansliassa.
- Valitse listasta oikea kilpailu: 21.8.2020 SM-kilpailut M/N22-19
- Valitse oma seurasi.
- Lisää seurakoodi – kirjainkoolla ja välilyönneillä ei ole merkitystä.
- Hae urheilijan tiedot ja varmista laji/lajit.
- Lisää yhteystiedot, kirjoita huolella sähköpostiosoite.
- Valitse Muutosten esikatselu ja tarkista tekemäsi muutokset. Muista tallentaa varmistus!
- Tarkista heti, että saat varmistuksesta kuittauksen sähköpostiin (tarkista myös roskapostikansio).
- Jos et saa kuittausviestiä tai verkkovarmistus ei onnistu, ota välittömästi yhteyttä kilpailukansliaan.
- Kaikissa varmistukseen liittyvissä ongelmatilanteissa ole yhteydessä kilpailukansliaan p: 044 2022 576
Varmistuksen peruutus tulee suorittaa hyvissä ajoin (viimeistään 90 min) ennen lajin alkua.
Jos urheilija ei osallistu varmistamaansa lajiin ei hän saa osallistua myöskään muihin lajeihin kilpailuissa, ei siis seuraavienkaan päivien lajeihin.
Kilpailunumero
Kilpailijalla on jokaisessa lajissa sama kilpailunumero. Numerolaput (1 kappale/urheilija) hakaneuloineen noudetaan kilpailukansliasta muun kilpailijamateriaalin mukana.
Numerolappu on kiinnitettävä kilpailuasuun eikä sitä saa taittaa.
Kilpailunumerot tarkastetaan kokoontumispaikalla (calling), eikä niitä tarvitse palauttaa.
Pukeutumistilat
Sauvosaaren urheilukentän pukeutumistilat sijaitsevat huoltorakennuksessa.
Urheilijat voivat käyttää Kemin uimahallin pukeutumis- ja pesutiloja esittämällä kassalla kilpailunumeronsa. UImahallin normaaleina aukioloaikoina voi myös käydä uimassa maksutta. Ethän jätä varusteita pukutiloihin säilytykseen.
Uintiaika pe 21.8. klo 7-20.30
Uintiaika la 22.8. klo 12-16.30
Uintiaika su 23.8. klo 9-16.30
Kilpailun järjestäjä ei vastaa kadonneista tavaroista. Löytötavarat voi noutaa kilpailukansliasta kisojen ajan tuntomerkkejä vastaan.
WC-tiloja löytyy huoltorakennuksesta. Alueella on myös bajamajoja.
Välineiden tarkastus
Mahdolliset omat heittovälineet ja seipäät on toimitettava tarkastukseen. Tarkastusaika päättyy heittovälineiden osalta 120 minuuttia ennen aikatauluun merkittyä lajin alkamisaikaa. Heittovälineiden tarkastuspaikka sijaitsee Sauvosaaren urheilukentän huoltorakennuksessa. Välinetarkastukseen tuodut välineet tuodaan järjestäjän toimesta kilpailun suorituspaikalle.
Seipäät tarkastetaan seiväshyppypaikalla. Seipäiden yösäilytys on mahdollista samassa huoltorakennuksessa, jossa välinetarkastus järjestetään.
Välinetarkastuksen aukioloajat:
to 20.8. klo 18.00 – 21.00
pe 21.8. klo 10.00 – 18.00
la 22.8. klo 8.00 – 16.00
su 23.8. klo 8.00 – 13.30
Uusi kilpailusääntö koskien juoksukengän pohjan paksuutta
Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA) on tarkentanut sääntöjään koskien
kestävyysjuoksumatkoilla kilpailukäytössä olevia kenkiä. Jatkossa kenkiä, joissa pohjan
paksuus on yli 25 milliä ei saa käyttää radalla käytävissä kilpailussa 800 metrillä tai sitä
pidemmillä matkoilla eikä maastojuoksukilpailussa. WA:n sääntö tuli voimaan välittömästi, joten se otetaan heti käyttöön myös kansallisessa kilpailutoiminnassa Suomessa. Lisätietoja Yleisurheilu.fi
Verryttelyalueet
Verryttelyalueina toimivat Sauvosaaren urheilupuiston alueella sijaitseva hiekkakenttä, jalkapallokenttä sekä kuntopolun alue. Jalkapallokentän takana sijaitseva nurmikenttä toimii heittojen verryttelykenttänä.
Heittorinki on heittäjien käytettävissä heti kisapäivän päätteeksi tunnin ajnn
pe 21.8. noin klo 20.30 alkaen
la 22.8. noin klo 18.00 alkaen
Sauvosaaren urheilukentän huoltorakennuksessa sijaitsee myös kuntosali, missä voimaharjoittelu omalla vastuulla on kilpailuaikoina mahdollista.
Oleskelu kentällä
Kentällä saavat oleskella vain kilpailuvuorossa olevat kilpailijat ja toimitsijat.
Kilpailijoiden kokoontuminen (calling)
Kilpailuun kokoontuminen tapahtuu kokoontumisteltassa huoltorakennuksen ja kentän välissä. Kokoontuminen tapahtuu juoksulajeissa noin 30 min ja kenttälajeissa noin 40 min ennen ko. lajin alkua. Seiväshypyssä kokoontuminen tapahtuu poikkeuksellisesti 1 h ennen lajin alkua.
Kokoontumispaikalla on nähtävissä eräjaot ja suoritusjärjestykset. Useassa erässä juostavilla matkoilla kentälle viedään kaksi erää kerrallaan.
Siirtyminen suorituspaikoille tapahtuu johdetusti. Kenttälajeissa myös poistuminen tapahtuu johdetusti. Juoksulajeissa kilpailijoiden varusteet tuodaan koreissa poistumisalueelle (mixed zone), joka sijaitsee kokoontumisteltan vieressä.
Kentällä (suorituspaikoilla) ei saa käyttää elektronisia laitteita.
HUOM! Urheilijan, joka osallistuu samana päivänä kahteen lajiin eikä ehdi toisen lajin kokoontumiseen annettujen aikojen puitteissa, tulee ilmoittaa siitä ollessaan ensimmäisen kerran kokoontumispaikalla.
Eräjaot ja rata-arvonnat
Sauvosaaren kentällä on kahdeksan kiertävää rataa. Eräjaoissa käytetään rankingtilastoa.
Tuomarineuvosto vahvistaa lopullisen rankingin 20.8.
Juoksujen jatkoonpääsy
100m, 100m aj ja 110m aj
Juoksijoita 9-16: 2 alkuerää, ei välieriä. Loppukilpailuun molempien erien 3 parasta ja 2 aikojen perusteella.
Juoksijoita 17-24: 3 alkuerää, ei välieriä. Loppukilpailuun jokaisen alkuerän 2 parasta ja 2 aikojen perusteella.
Juoksijoita 25-32: 4 alkuerää, 2 välierää. Välieriin jokaisen alkuerän 3 parasta ja 4 aikojen perusteella. Loppukilpailuun jokaisen välierän 3 parasta ja 2 aikojen perusteella.
Juoksijoita 33-40: 5 alkuerää, 3 välierää. Välieriin jokaisen alkuerän 4 parasta ja 4 aikojen perusteella. Loppukilpailuun jokaisen välierän 2 parasta ja 2 aikojen perusteella.
Juoksijoita 41-48: 6 alkuerää, 3 välierää. Välieriin jokaisen alkuerän 3 parasta ja 6 aikojen perusteella. Loppukilpailuun jokaisen välierän 2 parasta ja 2 aikojen perusteella.
Jos välieriä ei tarvita, alkuerät juostaan aikataulun mukaisesti alkuerien paikalla.
200m
Juoksijoita 9-16: 2 alkuerää, loppukilpailuun molempien erien 3 parasta ja 2 aikojen perusteella.
Juoksijoita 17-24: 3 alkuerää, loppukilpailuun jokaisen alkuerän 2 parasta ja 2 aikojen perusteella.
Juoksijoita 25-32: 4 alkuerää, loppukilpailuun jokaisen erän voittaja ja 4 aikojen perusteella
Pidemmät matkat juostaan suoraan loppukilpailuna. Eräjaoissa käytetään rankingtilastoa.
Ratakävelyissä käytetään seuraavia ajanottorajoja:
M/N 22-19 5 000 m 33:00 min
Saadakseen sijoituksen ja virallisen rajan tulosluetteloon urheilijan on lähdettävä viimeiselle kierrokselle ennen ajanottorajan täyttymistä.
Kenttälajien karsinnat
Karsinnat suoritetaan pituushypyissä 12 kilpailijan karsimiseksi loppukilpailuun, jos kilpailuun ilmoittautuneita on enemmän kuin 18 tai varmistaneita enemmän kuin 16.
Pituushypyn karsintarajat:
N19 pituudessa 560
N22 pituudessa 575
Korkeushypyn rimankorotukset
N19 145, 150, 155, 160, 164, 167, 170, 172, 174,176, 178
N22 145, 150, 155, 160, 164, 167, 170, 172, 174, 176, 178
M19 175, 180, 184, 188, 192, 195, 198, 201, 204, 206, 08
M22 160, 166, 171, 176, 180, 184, 188, 192, 195, 198, 201, 204, 206, 208
Seipään rimankorotukset:
N19 285-300-315-330-340-350-360+5
N22 285-300-315-330-340-350-360+5
M19 390-405-420-430-440-450-460-470+5
Heittolajeissa ja pituussuuntaisissa hypyissä kolmelle viimeiselle kierrokselle selviää kolmen kierroksen jälkeen kahdeksan parasta urheilijaa.
Kenttälajien päätyttyä kilpailijat viedään ohjatusti pois kentältä. Pituussuuntaisissa lajeissa kolmen ensimmäisen kierroksen jälkeen karsiutuneet urheilijat poistuvat kentältä ohjatusti. Myös korkeussuuntaisissa lajeissa kilpailusta pudonneet urheilijat viedään pois johdetusti sopivissa kohtaa.
Mikäli urheilija osallistuu kahteen lajiin samanaikaisesti, on urheilijalla mahdollisuus kenttälajeissa suorituskierroksen sisällä vaihtaa suoritusvuoroaan.. Näissä tapauksissa urheilijan on otettava kilpailun aikana yhteyttä ko. lajin lajinjohtajaan joka tekee tarvittavat muutokset suoritusvuoroihin. Viimeisellä kierroksella suoritusjärjestyksen vaihtaminen ei ole mahdollista.
Kilpailijoiden esittely
Juoksijat esitellään lähtöviivalla ja kenttälajien osallistujat kunkin suorituspaikan läheisyydessä ennen kilpailun alkua.
Kilpailijoiden poistuminen kentältä (mixed zone)
Kilpailijat poistuvat kentältä poistumisalueen (mixed zone) kautta, jonne heidän varustekorinsa on kuljetettu. Kenttälajien kilpailijat viedään ohjatusti pois kentältä samaa kautta, missä myös median edustajia voi olla tekemässä haastatteluja.
Tulokset
Tuloksia voi seurata reaaliaikaisena netistä Tuloslista-palvelun kautta.
Lapin Kansa striimaa kisat ja striimaus on tarjolla Lapin Kansan tilaajille.
Vastalauseet
Kaikki urheilijoiden ja toimitsijoiden väliset näkemyserot tulee selvittää välittömästi kilpailupaikalla kenttälajeissa lajin johtajan ja juoksulajeissa nimetyn Start refereen kanssa. Mikäli yhteistä näkemystä ei saada aikaan, kilpailijalla tai hänen edustajallaan on oikeus tehdä kirjallinen vastalause.
Vastalauseet tulee jättää 30 minuutin sisällä lajin tulosten julkistamisesta. Vastalause tulee jättää kirjallisena kilpailukansliaan ja sen yhteydessä tulee suorittaa 50 euron protestimaksu. Lomakkeita saa kilpailukansliasta.
Palkintojen jako
Jokaisen lajin kolme parasta sekä voittajan henkilökohtainen valmentaja (yksi per urheilija) palkitaan erillisen palkintojenjakoaikataulun mukaisesti. Aikataulu julkaistaan 18.8.2020. Kokoontuminen noin 10 min ennen palkintojen jakoa huoltorakennuksen aulassa. Palkinnot jaetaan A-katsomon edessä kentän nurmialueella.
Mikäli urheilija ei pääse palkintojenjakoon päällekkäisen lajisuorituksen vuoksi, voi palkinnon noutaa myöhemmin kilpailukansliasta.
Mahdollisista muutoksista palkintojenjaon aikatauluun ilmoitetaan kenttäkuulutuksilla.
Dopingtestaus
Mikäli dopingtestausta on, urheilijat ohjataan johdetusti testaukseen.
Ensiapu
Ensiapupiste sijaitsee huoltorakennuksessa. Kentällä on kilpailujen aikana paikalla kisalääkäri/ensiapupäivystäjä.
Ruokailu
Sauvosaaren urheilukentän läheisyydessä on useita ravintoloita. Pääset tutustumaan niiden tarjontaan SM-kisojen verkkosivujen kautta. Kisa-alueella sijaitsevasta kioskista saa pientä purtavaa.
Myyntipisteet
Alueella palvelee monipuolinen kisakioski.
Muut myynti- ja esittelypisteet sijaitsevat kisatorilla (heti pääportin jälkeen oikealla).
Media
Haastattelualue sijaitsee poistumisalueen (mixed zone) tuntumassa huoltorakennuksen ja kentän välissä. Median edustajille on varattu tilaa A-katsomosta huoltorakennuksen puoleisesta päädystä.
Median edustajien toivotaan olevan etukäteen yhteydessä kisojen pääsihteeriin Marja Salmelaan, marja.salmela@pp3.inet.fi p. 044 2022 576
Samassa yhteydessä sovitaan myös kentällä kuvaamisesta.
Tiedustelut
Kilpailunjohtaja
Sami Zerni
sami.zerni@gmail.com
p: 040 5413083
Pääsihteeri
Marja Salmela
marja.salmela@pp3.inet.fi
p: 044 2022576
Kansliavastaava
Elisabet Salmela
elisabetsalmela@hotmail.com
p: 050 4030108
Tulospalveluvastaava
Annamari Pudas
annamari.pudas@hotmail.com
p: 040 8369741
Tuomarineuvoston puheenjohtaja
Yrjö Kelhä
yrjo.kelha@sul.fi
p: 040 5883894