Youth Athletics Games

Share |

Varainkeruu ja talkootoiminta

Veitsiluodon Kisaveikot on yleishyödyllinen järjestö, jonka toiminta ei saa olla voittoa tuottavaa.
Seura käyttää varainhankinnalla saavutetut tuotot johtokunnan ja jaostojen toimintasuunnitelmien mukaiseen toimintaan. Veitsiluodon Kisaveikkojen toiminta rahoitetaan suurilta osin vapaaehtoistyönä tapahtuvana varainkeruuna. Seuran varoista pieni osa tulee ulkopuolisilta lahjoittajilta. Jäsenmaksujen tuotot käytetään koko seuran toiminnan tukemiseen.

Seuran toiminta perustuu täysin vapaaehtoistyöhön. Veitsiluodon Kisaveikkojen talkootoiminta muodostuu monenlaisesta työstä, osaan niistä järjestämme koulutusta ja suurimpaan osaan talkoita voi osallistua kuka vain halutessaan.  Ohjaamme uusia tekijötä sisälle toimintaamme, joten mukaan tulemista ei tarvitse arkailla.

Se, että saamme toimintaan mukaan uusia ihmisiä, on suuri asia. Talkoisiin osallistuminen vain kerran vuodessa auttaa vähentämään jo monissa muissakin seuran toiminnoissa mukana olevien tehtäviä. Joten jos osallistut kerran talkootoimintaamme, se ei tarkoita että sinun on pakko olla mukana kaikissa tulevissakin tapahtumissa.


Seuraavassa listassa on esimerkkejä, millaisiin talkoisiin on mahdollista osallistua ja näin tukea seuran toimintaa :

  • sarja- ja mestaruuskilpailuiden toimitsijatehtävät
  • Elokuun kisojen toimitsijatehtävät
  • erilaisten tapahtumien kahvitusten järjestäminen/kahvituksissa mukana olo
  • arpojen myynti
  • Kunniakierros
  • Joulupukki-palvelu (joulupukkina tai tonttuna olo)
  • järjestyksenvalvonta (seura hankkii halukkaille paikan koulutukseen)
  • ryhmien ohjaus (järjestämme halukkaille koulutusta, voit osallistua ohjaamiseen myös apuohjaajana, ilman koulutusta)
  • johtokunta ja jaostot (jos et halua alkaa jäseniksi, voit osallistua kokouksiin ja tulla ideoimaan toimintaa)
  • tapahtumien ideointi ja/tai järjestäminen

    Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!